Lelutalo.fi

Calafant



Muutamia vuosia sitten tunnettu saksalainen sarjakuvapiirtäjä Boris Schimanski yritti keksiä keinon jolla pitää lasten mielikuvitus ja mielenkiinto yllä riittävän pitkään, jotta olisi itse saanut tällä välin viimeisteltyä keskeneräisen työn.

Hän otti palan pahvia, piirsi siihen linnan ja irrotti piirtämänsä linnan osat. Sitten hän antoi osat sekä koristelutarvikeita lapsille toivoen heidän viihtyvän askartelupuuhan parissa ja näin poissa työhuoneelta.

Schimanski sai työnsä valmiiksi, mutta lapset olivat edelleen heille annetun puuhan parissa. He olivat kasanneet osat, koristelleet ne ja leikkivät nyt komealla linnalla, jonne myös lasten pienet ihmis- ja eläinfiguurit olivat muuttaneet leikkiä täydentämään. Tästä loistavan yksinkertaisesta ideasta koko Calafantin tarina on saanut alkunsa.

Calafant-lelut ovat helppoja koota, hauskoja koristella ja niillä on huippukiva leikkiä! Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät.

Kaikki mallit on suunniteltu Saksassa ja ne on tehty korkealaatuisesta, kierrätettävästä valkoisesta pahvista. Lelut saa helposti koottua ilman liimaa ja saksia ja ne voi maalata ja koristella aivan oman mielensä ja mielikuvituksensa mukaan.

Katso esittelyvideoita Calafant-pahviaskartelusarjasta.

 
1 2
 
Calafant Urheiluauto + tussit (6 kpl)

 

Calafant Urheiluauto + tussit (6 kpl) | lisätiedot
******* TAMMIKUUN TARJOUS *********
1 KPL CALAFANT PAHVIASKARTELU TUOTE TILAUKSESI KAUPANPÄÄLLE VELOITUKSETTA. OVH. 6.50 EUR.
(1 kpl/tilaus, niin kauan kuin tavaraa riittää.)

Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Wroom wroooom... Anna uusi maalipinta tälle virtaviivaiselle menopelille ja ei kun menoksi!

 

6.50 €





Calafant Hevosvaunut + tussit (6 kpl)

 

Calafant Hevosvaunut + tussit (6 kpl) | lisätiedot
******* TAMMIKUUN TARJOUS *********
1 KPL CALAFANT PAHVIASKARTELU TUOTE TILAUKSESI KAUPANPÄÄLLE VELOITUKSETTA. OVH. 6.50 EUR.
(1 kpl/tilaus, niin kauan kuin tavaraa riittää.)

Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Millaisena tämä joka prinsessan autenttinen kulkupeli olisi näyttävin? Punaisena, keltaisena vai kenties kimaltelevana?

Sinä itse saat sen päättää, kuten senkin ovatko vaunut puhtaasti huviajelulla vai matkalla juuri valmistuneeseen Ruusupuutarhan palatsiin.

 

6.50 €





Calafant Avaruusalus + tussit (6 kpl)

 

Calafant Avaruusalus + tussit (6 kpl) | lisätiedot
******* TAMMIKUUN TARJOUS *********
1 KPL CALAFANT PAHVIASKARTELU TUOTE TILAUKSESI KAUPANPÄÄLLE VELOITUKSETTA. OVH. 6.50 EUR.
(1 kpl/tilaus, niin kauan kuin tavaraa riittää.)

Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Venus, Mars, Jupiter - mikään planeetta ei ole liian kaukana tälle avaruusalukselle. Väritä se mieleiseksesi mukana tulevilla huopakynillä ja lähde valloittamaan uusia ulottuvuuksia.

 

6.50 €





Calafant Asuntoauto + tussit (6 kpl)

 

Calafant Asuntoauto + tussit (6 kpl) | lisätiedot
******* TAMMIKUUN TARJOUS *********
1 KPL CALAFANT PAHVIASKARTELU TUOTE TILAUKSESI KAUPANPÄÄLLE VELOITUKSETTA. OVH. 6.50 EUR.
(1 kpl/tilaus, niin kauan kuin tavaraa riittää.)

Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Ennen matkaanlähtöä tämä kiesi saa upean maalikerroksen. Onko se vihreä, punainen, kirjava vai täplikäs? Päätä sinä ja valmistaudu avartaviin ja rentoihin reissuihin tällä pirteällä menopelillä.

 

6.50 €





Calafant Poliisiauto + tussit (6 kpl)

 

Calafant Poliisiauto + tussit (6 kpl) | lisätiedot
******* TAMMIKUUN TARJOUS *********
1 KPL CALAFANT PAHVIASKARTELU TUOTE TILAUKSESI KAUPANPÄÄLLE VELOITUKSETTA. OVH. 6.50 EUR.
(1 kpl/tilaus, niin kauan kuin tavaraa riittää.)

Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Mitä olisi leikki ilman poliisiautoa? Maalaa auto mieleiseksesi ja riennä oitis sinne missä tarvitaan.

 

6.50 €





Calafant Laiva + tussit (6 kpl)

 

Calafant Laiva + tussit (6 kpl) | lisätiedot
******* TAMMIKUUN TARJOUS *********
1 KPL CALAFANT PAHVIASKARTELU TUOTE TILAUKSESI KAUPANPÄÄLLE VELOITUKSETTA. OVH. 6.50 EUR.
(1 kpl/tilaus, niin kauan kuin tavaraa riittää.)

Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Tämä alus on pieni mutta pippurinen menijä ja soveltuu monenlaiseen vesistöön. Seilata se siis kyllä tykkää mutta ihan ensin se tahtoisi eroon valkoisesta olemuksestaan keinoja kaihtamatta. Tartu siis tehtävään ja auta alukselle uusi ehompi ilme!

 

6.50 €





Calafant Lentokone + tussit (6 kpl)

 

Calafant Lentokone + tussit (6 kpl) | lisätiedot
******* TAMMIKUUN TARJOUS *********
1 KPL CALAFANT PAHVIASKARTELU TUOTE TILAUKSESI KAUPANPÄÄLLE VELOITUKSETTA. OVH. 6.50 EUR.
(1 kpl/tilaus, niin kauan kuin tavaraa riittää.)

Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Kun tämä upea lentokone on saanut riittävästi maalia pintaan ja ollut mukana päivän seikkailuissa voi sen yöksi ripustaa vaikka katosta roikkumaan pidemmälle yölennolle...

 

6.50 €





Calafant Paloauto + tussit (6 kpl)

 

Calafant Paloauto + tussit (6 kpl) | lisätiedot
******* TAMMIKUUN TARJOUS *********
1 KPL CALAFANT PAHVIASKARTELU TUOTE TILAUKSESI KAUPANPÄÄLLE VELOITUKSETTA. OVH. 6.50 EUR.
(1 kpl/tilaus, niin kauan kuin tavaraa riittää.)

Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Piipaapiipaa...Missä palaa? Täältä tullaan vauhdilla auttamaan missä ikinä tarvitaan.

 

6.50 €





Calafant Linna

 

Calafant Linna | lisätiedot
Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Valitse muutama väri ja maalaa isoja kiviä linnan muureihin. Väritä sitten vielä muutama lippu ja nosta torniin; linna on valmiina leikkeihin.

 

13.50 €



supersuosittu

Calafant Maatila + tussit (12kpl)

 

Calafant Maatila + tussit (12kpl) | lisätiedot
Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Tällä maatilalla ei koskaan ole tekemisen puutetta. Välillä pitää aitaa paikkailla, välillä liimailla lisää olkia kattoon. Anna mielikuvituksen lentää ja ylätty kuinka elävä maatilasta tulikaan!

 

11.50 €





Calafant Merirosvolaiva + tussit (12kpl)

 

Calafant Merirosvolaiva + tussit (12kpl) | lisätiedot
Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Olet merirosvolaivan urhea kapteeni ja purjehdit yli tyrskyävien merten. Värittämällä laivan saat siitä mahtavan aluksen ja matka kohti uusia seikkailuja voi alkaa aina uudestaan ja uudestaan.

 

11.50 €





Calafant Intiaanikylä

 

Calafant Intiaanikylä | lisätiedot
Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Suuri päällikkö Lentävä Kotka käskee jokaista maalaamaan oman telttansa. Ugh!

 

11.50 €





Calafant Nukkekoti

 

Calafant Nukkekoti | lisätiedot
Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

Nukkekodin saat helposti koristeltua vaikkapa tarroilla, kangas- tai tapetinpaloilla. Itseasiassa ihan millä vain.

Miltäköhän nukkekoti näyttäisi jos siitä tekisi ensi jouluksi piparkakkutalon?

 

13.50 €





Calafant Villinlännen linnoitus

 

Calafant Villinlännen linnoitus | lisätiedot
Calafant-askartelutuotteet ovat helppoja koota, hauskoja värittää tai koristella ja niillä on kiva leikkiä. Samalla lapsen mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky sekä hienomotoriset taidot kehittyvät. Loistava lahjaidea sekä kätevä ässä hihaan sadepäivien varalle.

 

13.50 €





1 2

© Suomen Lelutalo, Männistönkuja 2, 33410 Tampere, Finland